Kahtia jakautunut Karjala

Suomea ja Karjalaa kohti eteni kaksi suurta taloudellista, uskonnollista ja sotilaallista voimaryhmittymää 1200-luvulla. Lännestä tulivat roomalais-katolisen ja idästä ortodoksisen kirkon vahvistamat liittoumat. Suomi oli Euroopan viimeisiä pakanallisia alueita roomalaiskatolisen ja ortodoksisen kirkon välissä. Roomalaiskatoliset ruotsalaiset tekivät ristiretken Karjalaan vuonna 1293 ja perustivat Viipurin linnan valtansa merkiksi. Karjalaiset olivat joutuneet Novgorodin (eli Venäjän) ruhtinas Dimitrin vallan alle 1270-luvulla, joten karjalaiset taistelivat ortodoksisten novgorodilaisten rinnalla ruotsalaisia vastaan.

Novgorod heikentyi 1400-luvulla ja vuonna 1478 Moskovan suurruhtinas Iivana III kukisti Novgorodin. Samalla Novgorodin Karjala liitettiin Moskovan hallintaan. Suurruhtinas Iivana III:n pyrkimyksenä oli valloittaa takaisin entisen Novgorodin alueet. Vuonna 1495 hän marssitti joukkonsa Suomea kohti. Venäläiset piirittivät Viipurin linnaa. Viipuri oli jo antautumaisillaan, kunnes tarinan mukaan kuului hirvittävä pamaus. Pamaus sai venäläiset kauhun valtaan ja he pakenivat tiehensä.

Raja siirtyy idemmäksi

Ruotsin idänpolitiikan päätavoitteeksi tuli 1500-luvulla Karjalan ja Inkerin valloittaminen. Ruotsi ja Venäjä aloittivat sodan Baltian omistuksesta vuonna 1570. Sota koetteli myös Karjalan asukkaita tyhjentäen kodit ja luostarit. Kärsimystä kesti 25 vuotta ja sotaa kutsutaan Isoksi vihaksi. Iso viha päättyi vuonna 1595 Täyssinän rauhansopimukseen. Uusi raja siirtyi idemmäksi noudattaen suomalaisen uudisasutuksen rajaa.

Venäjällä puhkesi 1600-luvun alussa vallanperimysriita, jota ruotsalaiset käyttivät hyväkseen. Uusi sota puhkesi vuonna 1610 päättyen Ruotsin voittoon ja vuonna 1617 solmittuun Stolbovan rauhansopimukseen. Ruotsi sai hallintaansa lähes koko Karjalan.

Stolbovan rauha merkitsi rajua muutosta Käkisalmen läänin ortodokseille. Heitä alettiin käännyttämään luterilaiseen uskoon, josta oli tullut Ruotsi-Suomen valtauskonto. Pakkokäännyttämisen seurauksena suurin osa Käkisalmen läänin väestöstä pakeni Venäjälle: Vienaan, Aunuksen Karjalaan ja sisä-Venäjälle Tveriin. Uskonto ei ollut ainoa syy Venäjälle muuttoon; ankara verotus rasitti erityisesti ortodoksikarjalaisia ja heidän maitaan jaettiin ruotsalaisille aatelisille korvauksena sodassa suoritetuista urotöistä. Paenneiden karjalaisten tilalle muutti Laatokan Karjalaan ja Pohjois-Karjalaan länsikarjalaisia, savolaisia ja pohjalaisia. Karjalasta muuttaneet ortodoksit perustivat uuden karjalaisen asutusalueen Tveriin, Moskovan länsipuolelle. Venäjän karjalaiset korvasivat menetetyn Käkisalmen läänin idempänä olevalla Aunuksen läänillä ja Aunukseen rakennettiin linnoitus.

Vanha Suomi

Ruotsin suurvaltakausi Euroopassa päättyi suuren Pohjan sodan jälkeen tehtyyn Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721. Raja noudatteli suunnilleen nykyisen Suomen kaakkoisrajaa. Parikymmentä vuotta myöhemmin raja siirtyi vielä lännemmäksi. Pikku vihaksi kutsuttu sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä 1740-luvulla. Sotaa seuranneessa Turun rauhassa vuonna 1743 nykyinen Etelä-Karjala, Kymenlaakso ja Savonlinnan seutu liitettiin Venäjään. Tätä aluetta mukaan lukien Laatokan Karjala ja Karjalan kannas kutsutaan Vanhaksi Suomeksi. Vihollisuuksien jälkeen Pohjois-Karjalassa alkoi rauhallinen kausi, jolloin kansanopetusta, maataloutta, kulkuyhteyksiä ja teollisuutta kehitettiin.

Suurin osa Vanhan Suomen asukkaista piti luterilaisen uskonsa ja noudatti Ruotsin lakeja Venäjän vallan alla. Vanhan Suomen hallintokielinä olivat ruotsi, venäjä ja saksa, joten tavallisen kansan oli vaikea hoitaa asioitaan omalla äidinkielellään. Pikku vihaa seurasi pitkä rauhan kausi. Elinkeinoelämä alkoi suuntautua kohti vuonna 1703 perustettua Venäjän pääkaupunkia Pietaria. Talonpoikien asema oli vaikea, mutta he pysyivät kuitenkin henkilökohtaisesti vapaina, eivätkä siten vajonneet maaorjien tasolle, kuten muualla Venäjällä tapahtui. Vanhan Suomen venäläistäminen alkoi 1700-luvun lopulla, ja Karjalan yhteyksiä muuhun Suomeen alettiin rajoittaa.

Karjala ja Suomen itsenäistyminen

Venäjä pyrki 1800-luvun lopulla venäläistämään reuna-alueensa. Venäläistämistä vastustettiin ankarasti koko Suomessa ja Karjalassa. Venäjällä tapahtui vuonna 1917 vallankumous, jonka aiheuttamassa sekasortoisessa tilanteessa Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917. Tarton rauhassa vuonna 1920 itsenäisen Suomen itäraja kulki autonomian aikaisten rajojen mukaisesti.

Talvi- ja jatkosota

Euroopan valtioiden välit kiristyivät 1930-luvulla. Neuvostoliiton johtaja Stalin ehdotti Suomelle Suomenlahden ulkosaarten vuokraamista tai vaihtamista. Tähän ei kuitenkaan suostuttu. Suomi ryhtyi kiristyneessä ilmapiirissä linnoittamaan Karjalan kannasta. Syksyllä 1939 Neuvostoliitto vaati jälleen Suomelta alueluovutuksia. Koska niihin ei suostuttu, aloitti Neuvostoliitto hyökkäyksen Suomeen marraskuun lopulla 1939.

Viipuri

Sortavala

Sortavala oli Laatokan Karjalan pääkaupunki sekä alueen kulttuurin ja kaupan keskus. Sortavala on perustettu kahdesti. Ruotsalaiset vallanpitäjät myönsivät kaupunkioikeudet ensimmäisen kerran vuonna 1632. Koska kaupunki tuhottiin sodissa usein, se menetti kaupunkioikeutensa 1680-luvulla. Sortavalan kaupunki perustettiin uudelleen vuonna 1783. Sortavala alkoi kehittyä voimakkaasti 1800-luvulla. Kaupunki ja sitä ympäröivä maalaiskunta toimivat tiiviissä yhteistyössä keskenään. Sortavalan teollistumisen käynnistäjänä oli Karjalan radan valmistuminen Viipurista Sortavalan kautta Joensuuhun. Karjalan rata ulottui kaupunkiin vuonna 1893. Sortavala alkoi nousta 1880-luvulla Laatokan Karjalan henkiseksi keskukseksi seminaarin perustamisen myötä. Sortavala sai myös koulukaupungin nimen, sillä kaupungissa toimi useita kouluja. Sortavalan laulu- ja soittojuhlat tunnettiin maamme rajojen ulkopuolella. Laulujuhlia vietettiin kaupungissa vuosina 1896, 1906, 1926 ja 1935.

Käkisalmi

Käkisalmen linnan rakensivat ruotsalaiset vuonna 1294. Asutus muodostui linnan ympärille. Käkisalmi oli muinaisen Karjalan tärkein keskus, jonka vauraus perustui kalastukseen ja kauppaan. Koko historian ajan Käkisalmi oli venäläisten ja ruotsalaisten valloitusten kohteena. Käkisalmi jäi Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorodin puolelle. Käkisalmen kukoistus oli parhaimmillaan Venäjän vallan aikana 1400-1500-luvuilla. Käkisalmi luterilaistui Ruotsin vallan aikana 1600-luvulta lähtien, kun ortodoksit pakenivat Venäjälle. Autonomian aikana Käkisalmi oli idyllinen pikkukaupunki, jota kutsuttiin omenankukkien kaupungiksi. Rautatien tulo vuonna 1919 alkoi vilkastuttaa kaupunkia. Voimakas nousukausi alkoi Waldhofin selluloosatehtaan aloitettua toimintansa vuonna 1929.

Talonpoikien talot

Suomen maaseudulla tavanomainen talotyyppi oli yksikerroksinen hirsitalo, joka oli yhden perheen asuintalo. Talot rakennettiin joko yksi- tai paritupaisiksi. Tuvaksi kutsuttiin asuinhuonetta. Paritupatyyppisessä talossa kahden tuvan tai tuvan ja makuukamarin väliin tehtiin eteinen eli porstua. Ulkorakennukset sijaitsivat ryhmitettynä asuintalon ympärille, joten rakennuksista muodostui pihapiiri. Karjasuoja eli navetta sijoitettiin pihapiirissä asuinrakennusta vastapäätä. Pihapiiriä ympäröivät viljapellot.
 

Raja-Karjalassa ja Venäjän Karjalassa yleinen asuntotyyppi oli karjalantalo. Se oli suurperheen talo. Karjalantalo on saanut vaikutteita pohjoisvenäläisestä rakennustavasta. Rakennus oli kaksi- tai kolmikerroksinen hirsitalo, jossa asuintilat ja taloustilat olivat yhdistettynä saman katon alle. Asuinhuoneet sijaitsivat rakennuksen yläkerrassa, kun taas varastot ja karjasuojat olivat alakerrassa. Ainoat ulkorakennukset olivat yleensä sauna, riihi ja vilja-aitta. Karjalantalossa katettu portaikko johti ulkoa asuinkerrokseen, jota koristi parveke. Rakennuksen päätyjulkisivu oli erityisen tärkeä koristelun kannalta. Karjalantalosta tyypillinen esimerkki on Bomban talo Nurmeksessa. Sen esikuvana on Suojärven Kuikkaniemessä 1800-luvulla sijainnut Bombinien veljesten talo.

Karjalaisten laulu

(sävel ja sanat P.J.Hannikainen)